Kirjanpitäjä Minna
Nimi: Minna
Työtehtävä: Kirjanpitäjä
Yritys ja toimipaikka: Rovakaira Oy, Rovaniemi
Olen aloittanut syksyllä 2023 nykyisessä työssäni Rovakairalla. Minulla on pitkä työhistoria taloustehtävistä matkailualalla. Aika alkoi olla kypsä maiseman vaihtoon, ja sopivasti alkukesästä huomasin netistä Rovakairan ilmoituksen, jossa etsittiin tekijää taloustiimiin.
Työskentelen kirjanpitäjän monipuolisissa tehtävissä. Lyhyesti tehtävänäni on ylläpitää tietoa yhtiöiden taloudellisesta toiminnasta ja tilasta, eli tuottaa tarvittavat luvut esimerkiksi raportointia ja analysointia varten. Loppuvuodesta tärkeimmäksi kokonaisuudeksi nousee toki tilinpäätösprosessi. Lisäksi vastaan myös kirjanpidon osalta ulkoisesta laskennasta, kuten verottajalle ja muille viranomaisille tuotetusta tiedosta.
Mutta vanhaan työhöni verrattuna toimialan muutos on tuonut toivottua muutosta, joskin talouden tuottamisessa on samat periaatteet ja lainalaisuudet toimialasta riippumatta.
Mikä on työssäsi parasta?
Vaikka työn perusrunko on aika rutiininomaista, on työ kuitenkin aika vaihtelevaa, koska aina tulee vastaan jotain, mikä vaatii täsmäyttämistä tai poikkeaman etsimistä, ja se on paljon palkitsevampaa kuin uskoisi 😊 Työ on myös sopivassa suhteessa itsenäistä mutta myös tiimityöskentelyä, mikä sopii minulle hyvin.
Miten rentoudut työpäivän jälkeen?
Aika tavallisilla jutuilla, jokailtainen lenkki koiran kanssa sekä roskaohjelmien katselu teinityttärien kanssa on usein parasta palautumista työpäivästä.
Lapsuuden unelma-ammatti: Englannin ope