Asiakasneuvoja Lilli

Nimi: Lilli
Työtehtävä: Asiakasneuvoja
Yritys ja toimipaikka: Rovakaira Oy, Kittilä

Aloitin asiakasneuvojan tehtävässä elokuussa 2021. Minulla oli jo jonkun aikaa itänyt mielessä ajatus Lappiin muuttamisesta, ja kun näin Rovakairan työpaikkailmoituksen, päätin hakea tehtävään. Yllätyksekseni sain paikan, joten pakkasin laukkuni ja muutin Etelä-Suomesta Kittilään. Olen aikaisemmin työskennellyt HR-tehtävissä, joten energia-ala oli minulle entuudestaan täysin tuntematon.

Asiakasneuvojan tehtävässä autan verkkopalvelu- sekä sähköliittymäasiakkaita eri kanavissa. Työnantaja on mahdollistanut tehtävänkuvan muokkaamisen omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, ja olenkin päässyt tekemään asiakasviestintää eri kanavissa. Toimin myös yhtiön hupitoimikunnassa, joka suunnittelee ja järjestää erilaisia tapahtumia ja retkiä henkilöstölle.

Mikä työssäsi on parasta?
Ehdottomasti työkaverit, joiden kanssa huumori kukkii. Arvostan myös sitä, että meillä tuetaan ja kannustetaan mukaan uusiin juttuihin. Olen päässyt kehittämään omaa osaamistani monipuolisesti tässä tehtävässä.

Miten rentoudut työpäivän jälkeen?
Tykkään liikkua monipuolisesti ja retkeillä luonnossa. Hiihtämään pääsee melkein puolet vuodesta ja hiihtoladutkin lähtevät oven edestä, mikäs sen parempaa!

Lapsuuden unelma-ammatti:
Kanttori