Toimitusjohtaja

Haemme energia-alan kokemusta omaavaa toimitusjohtajaa.

Nykyisen toimitusjohtajan siirtyessä eläkkeelle tarjoutuu mahdollisuus vastuulliseen ja vaikuttavaan johtotehtävään lappilaisessa sähköverkkoyhtiössä ja kahdessa muussa yhtiössä, Ounastuotanto Oy:ssä ja Kittilän Alueverkko Oy:ssä. Teemme yhdessä sähköistä tulevaisuutta Lappiin.

Yli 70 vuoden historia Lapin sähköistämisessä on vankka perusta Rovakairan toiminnalle. Haluamme edelleen vauhdittaa yhteiskunnan kehitystä ja olemme mukana energia-alan muutoksessa aktiivisesti ja vastuullisesti. Hyödynnämme toiminnassamme nykyaikaista teknologiaa ja kehitämme jatkuvasti liiketoimintaamme strategian ja arvojemme mukaisesti. Haluamme tarjota parasta palvelua alallamme. Meille on tärkeää, että olemme asiakkaillemme luotettava, ammattitaitoinen ja ihmisläheinen verkkoyhtiö.

Ounastuotanto Oy on Rovaniemen, Kittilän ja Sodankylän omistama sähköntuottaja, jonka vuosittainen, pääasiassa vesivoimasta koostuva energiantuotanto on 170 GWh. Yhtiö omistaa osakkuusyhtiöiden kautta vesivoimaa Suomessa ja Ruotsissa ja sillä on omistuksia myös tuulivoiman tuotannossa. Toimitusjohtaja vastaa tuotannon optimoinnista, sen myynnistä markkinoille ja omien voimalaitosten käytöstä, kunnossapidosta sekä turvallisuudesta. Rovakairalla ja Ounastuotannolla on useita osakkuuksia energia-alan yrityksissä ja sitä kautta tehtävään sisältyy myös useita hallituspaikkoja sekä hallituksen puheenjohtajan tehtäviä.

Haemme tehtävään Sinua, jolla on alalle soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, energia-alan osaamista ja kokemusta vastuullisista johtotehtävistä. Verkostoidut mielellään ja toimit luontevasti niin energia-alan ammattilaisten kuin julkisten päättäjien sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Toivomme myös ihmisläheistä, innostavaa ja yhdessä tekemisen otetta.

Haluaisitko Sinä saada monipuoliset tehtävät vastuullesi ja vaikuttaa energia-alan kehittymiseen lappilaisten hyväksi? Meillä on ammattitaitoinen ja mukava tiimi ympärillä, jolta saat parhaan mahdollisen tuen. Toimipisteesi sijaitsee Rovaniemellä ja Lapin ympäristö tarjoaa mitä parhaat olosuhteet myös vapaa-aikaasi.

Lisätietoja tehtävästä antaa MPS konsultti Minna Moilanen, puh. 040 8496215, Rovakaira Oy:n toimitusjohtaja Tapio Jalonen puh. 040 702 5042, Rovakaira Oy:n hallituksen pj. Viljo Pesonen puh. 040 526 4566 (arkisin ma–pe klo 8–9)

Täytä hakulomake palkkatoiveineen 29.3.2023 mennessä hakupainikkeen kautta. Liitä myös mukaan hakemuksesi ja CV:si.